Sosiaalisessa mediassa on parin viikon ajan näkynyt taas postauksia, joissa päivitellään mm. koirien lisääntyneitä ongelmakäytöksiä, sitä ettei koiriin voi tai saa enää koskea, tai sitä, että nykyään on niin paljon koiria, jotka tekevät mitä niitä huvittaa, eivätkä siedä sitä, että niitä estetään tai kielletään, eivätkä ne ole millään tavalla omistajiensa hallinnassa. Näiden kaikkein (ainakin rivien väliin kirjoitettu) sanoma on, että positiivisessa vahvistamisessa ja omaehtoisuuden lisäämisessä on nyt sitten menty liian pitkälle. Tämä toistuu myös postausten kommenteissa, joissa päivitellään maalaisjärjen katoamista, kaikenlaisten ääripäiden kamaluutta ja ollaan huolissaan siitä, mitä tämä kaikki positiivisuus tekeekään koirille, joille ei ole asetettu rajoja ja jotka eivät siksi opi sietämään elämän ikäviä asioita.
Liian pitkälle Suomessa on viime vuosina mennyt myös esimerkiksi tasa-arvo, sukupuolisensitiivisyys, sosiaaliturva sekä lasten ”vapaa kasvatus”. Yhteistä näille liian pitkälle menemisestä huolestuneille äänille on, ettei koskaan kerrota mikä olisi se sopiva määrä tasa-arvoa, sukupuolisensitiivisyyttä tai positiivista vahvistamista ja omaehtoisuutta. Ne rakentuvat ajatukselle siitä, että jokainen ”normaalilla maalaisjärjellä” varustettu ihminen kyllä tietää ja ymmärtää missä raja menee ja milloin se ylitetään. Ja jos lukijana et sitä tiedä, kuulut todennäköisesti juuri siihen porukkaan, joka on syypää tähän liian pitkälle menemiseen. Perusteluna liian pitkälle menemisestä käytetään lisääntynyttä ongelmakäyttäytymisenä, vaikka lisääntymistä ei missään todennetakaan. Perusteluksi riittää kirjoittajan oma kokemus tai tunne. En tiedä onko olemassa tilastoa ongelmakäyttäytymisen määrästä, mutta vaikka olisi, ja vaikka se olisikin lisääntynyt, voi syynä olla sata muuta asiaa kuin liiallinen positiivisuus. Jalostus tulisi esimerkiksi noin äkkiseltään ensimmäisenä mieleen. Koiramäärän lisääntyminen varmasti myös vaikuttaa eikä aivan hatusta vedettyä ole varmasti sekään, että ongelmista puhutaan enemmän ja niihin haetaan aiempaa useammin ulkopuolista apua. Liiallisen positiivisuuden ongelman ytimessä on kritisoijien mukaan se, ettei koirille enää aseteta rajoja. Siitä mitä tämä käytännössä tarkoittaa, saa harvoin mitään konkreettista esimerkkiä lukuun ottamatta täysin tyhjänpäiväistä höpinää siitä, ettei koiralle saa enää edes sanoa ei tai että siltä kysytään mielipidettä lähes kaikesta. Onneksi tavat asettaa rajoja eivät lopu yhden sanan käyttöön tai käyttämättömyyteen. Käytöksen kun voi keskeyttää monella tavalla. (Tämäkin muistuttaa laajempaa yhteiskunnallista huolta siitä, kuinka mitään ei enää saa sanoa, jota jatkuvasti toistellaan sosiaalisessa mediassa. Hassua sinänsä, kun mitään muka ei pitänyt saada sanoa.) Kun opettaa koiralle, miten sen toivotaan eri tilanteissa toimivan, tulee samalla rajanneeksi pois ne ns. ei toivotut käytökset, ja tällä tavalla asettaa koiran käytökselle rajoja. Rajat vain rakennetaan oikeiden ja toivottujen käytösten opettamisen, ei kieltämisen ja rankaisun kautta. Näissä rajojen puutetta huokailevissa avauksissa on kyse myös identiteettien ja erojen rakentamisesta. Ne, jotka ymmärtävät kuuluvat meihin ja sitten ovat ne muut, jotka eivät vaan tajua, eivät osaa käyttää maalaisjärkeä ja samalla lellivät koiransa pilalle. *Me*, olemme niitä, jotka oikeasti tietävät miten kannattaisi toimia, ne toiset ovat ideologian sokaisemia hölmöjä. *Me* ymmärrämme miten koiria (tai lapsia) tulisi kasvattaa ja kouluttaa, ne muut ovat kenties lukeneet kaiken maailman kirjoja ja teorioita, mutta heiltä puuttuu aito kokemukseen pohjaava ymmärrys. Vaikuttaakin siltä, että koiramaailmassa toimii oma populismin muotonsa. Sille on tyypillistä rajut yleistykset, ilmiöiden typistäminen yhteen asiaan, jota on helppo kritisoida, sekä yksinkertaistettujen vastakkainasettelujen rakentaminen. Näin rakennetaan ”viholliskuvaa” ja olkiukkoja, joita sitten ammutaan julkisesti alas postauksissa, jotka kärjistävät, provosoivat ja herättävät vahvoja tunteita ja tätä kautta saavat runsaasti näkyvyyttä.
9 Comments
|
KirjoittajastaEläintenkouluttaja ja koirakouluyrittäjä, joka työssään ja vapaa-ajallaan ihmettelee eläinten (lähinnä koirien ja kissojen) käyttäytymistä ja kognitiivisia kykyjä, kouluttaa koiria, lukee intohimoisesti aihetta käsitteleviä tutkimuksia ja toivoo, että jonain päivänä eläimet ymmärrettäisiin itsessään arvokkaina oman elämänsä toimijoina ja subjekteina. Archives
January 2024
Categories |