Harrastuksilla hyvinvointia

Viime vuosina koirien hyvinvointi on noussut yhä enemmän esiin. Hyvinvointi ei enää tarkoita vain ikävien asioiden poissaoloa, vaan keskiöön ovat nousseet tekijät, joita koiran elämään voisi lisätä hyvinvoinnin parantamiseksi. Ruokinnassa pyritään löytämään jokaiselle yksilölle sopivaa ruokaa sen sijaan, että tyytyisimme vain sellaiseen, joka sisältää kaikki tarvittavat ravintoaineet. Liikuntaa tarkastellaan matkan tai lenkkikertojen lisäksi myös koiran toiveiden ja tarpeiden näkökulmasta. Myös koiran arkeen kiinnitetään huomiota, ja pohditaan, miten siitä saisi koiralle mahdollisimman mielekästä, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Harrastaminen ei kuitenkaan juuri koskaan nouse esiin hyvinvointia lisäävien tekijöiden listassa. Harmillisesti koiraharrastukset varsinkin silloin kun niihin liittyy kisaaminen, pääsevät esiin hyvinvointikeskusteluissa usein vain silloin, kun esitetään huolia harrastusten negatiivisista vaikutuksista koiran hyvinvointiin. On toki totta, että koiran näkeminen vain välineenä ihmisen menestykseen tai tulosten takia verenmaku suussa treenaaminen eivät kuulu eettiseen koirasuhteeseen, mutta harrastuksiin liittyy kuitenkin hurja määrä positiivisia asioita, jotka parantavat niin koiran kuin ihmisenkin hyvinvointia.  

Kouluttaminen toki nousee hyvinvointikeskusteluissa esiin esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ja arkitaitojen opettelun yhteydessä, tai silloin, kun koiran arkea haittaavat pelot tai jännitykset, mutta harrastus ihmisen ja koiran yhteisenä toimintana jää usein vähälle huomiolle.

Koiran kanssa harrastamisen tulee toi aina tapahtua koiran ehdoilla ja kisapäivien jälkeisestä palautumisesta on pidettävä huolta samoin kuin siitä, etteivät kisatilanteet häiriöineen ole koiralle liian vaikeita. Jos koiraa ei kiinnosta, ohjaajan on syytä katsoa peiliin ja miettiä mikä mättää ja miten treeneistä saisi myös koiralle hauskempia. Tämä puolestaan opettaa ihmiselle todella paljon siitä omasta treenikaverista, joten tuloksena on tätäkin kautta todennäköisesti koiran hyvinvoinnin lisääntyminen.
 
Yhteiset onnistumisen kokemukset ja parempi kommunikaatio
Itse ajattelen, että uuden oppiminen, parempi kommunikaatio koiran ja ihmisen välillä sekä ongelmien ratkominen ja haasteiden ylittäminen – kaikki koiraharrastuksissa läsnä olevia tekijöitä – lisäävät niin ihmisen kuin koirankin hyvinvointia. Kun esimerkiksi teen koiralleni nosekätkön, joka on sille uudenlainen, mutta kuitenkin löydettävissä, tarjoan koiralleni mahdollisuuden ongelmanratkaisuun. Haasteen voittaminen tuottaa koiralle hyvän olon ja varmasti vahvistaa myös sen itseluottamusta. Sama pätee muihinkin lajeihin: haasteiden selättäminen ja ongelmien ratkominen lisäävät itseluottamusta ja kasvattavat optimismia – “Mä osaan!”, “Mä selviän!”, “Mä pystyn!” Harrastuksissa on mahdollista luoda tilanteita, joissa koira pääsee ylittämään itsensä ja saa kokemuksia osaamisestaan ja kyvyistään. Sama pätee toki myös ihmisiin. 😊

Harrastukset parantavat myös lajien välistä kommunikaatiota. Kun etsin erilaisia tapoja selittää Unnalle, mikä tokon ruudussa on tärkeää, minun on mietittävä, kuinka selittää ajatukseni siitä, että sen pitäisi osata pysähtyä kahden nauhan väliin (tai neljän tötsän keskelle). Unna taas joutuu tulkitsemaan, mikä erilaisissa selitysyrityksissäni on se ydinasia. Kun sitten kommunikaatio toimii ja molemmat oivaltavat, kuinka kannattaa toimia, on ilo molemminpuolista. Koiran kanssa harrastaminen on siis aina myös paremman kommunikaation opettelua, molemminpuolista pyrkimystä toisen lajin ymmärtämiseen ja jaettuja onnistumisen kokemuksia.

Kisaamiseen liitetään usein negatiivisia puolia ja riski koiran näkemisestä vain välineenä. On selvää, että meidänkin ’harrastuselämässä’ kisaaminen on vain minun juttuni, sillä Unna ja Iitu eivät sitä ymmärrä tai välitä tuloksista tuon taivaallista. Kisaaminen on minulle oman oppimisen (niin kisaajana kuin kouluttajanakin) mittaamista: olenko osannut opettaa jotain koiralleni niin hyvin, että se pystyy tekemään pyydetyn asian iloisena, rentona ja innolla myös haastavassa (kisa)tilanteessa?   
 
Pettymysten käsittely ja tunteiden hallinta
Harrastuksiin liittyy aina myös haastavia tunteita. Esimerkiksi koiran viretila ja motivaatio ovat asioita, joiden kanssa ihminen joutuu todennäköisesti painimaan jossain vaiheessa. Niiden kohtaamiseen liittyy riskejä silloin kun mukana on eläin eikä ihminen ole työstänyt eläimen kanssa kisaamista itsensä kanssa huolella niin, että ymmärtää ettei kisamenestyksellä oikeastaan ole mitään tekemistä koiran kanssa. Epäonnistumiset, mokat, virheet jne. ovat aina yksiselitteisesti ihmisen vastuulla ja ’syytä’.  Kisaamiseen liittyvät kurjat tunteen voi kuitenkin nähdä mahdollisuuksina oppia ymmärtämään harrastuskaveria paremmin ja hyväksymään se omana yksilönään.

Kisaaminen on myös loistava tapa oppia sietämään pettymyksiä ja harmituksia, joita koiran kanssa eläessä väistämättä tulee vastaan. Itse ajattelen kisoja vähän niin kuin laboratoriona, jossa saan opetella ymmärtämään, että minun negatiivisilla tunteilla ei oikeasti ole mitään tekemistä sen karvaisen treenikaverin kanssa, vaan ne liittyvät omiin toiveisiini, haaveisiini ja tavoitteisiini. Harrastamisen ja kisaamisen myötä olen entistä konkreettisemmin oppinut ymmärtämään, että pettymykset ovat omiani, ja koirani tekee aina parhaansa.
 
Yhdessä oppimisen ilo
Menestys on mukavaa ja toki kisoihin ja kokeisiin lähdetään sitä hakemaan, mutta menestyksen mittaaminen ei aina liity pisteisiin eikä juuri koskaan sijoitukseen. Kisoihin voi lähteä tavoittelemaan myös rennompaa fiilistä paineiden keskellä, keskittymistä koiraan hankalissa häiriöissä tai vaikka iloista hymyä ja yhteyden tunnetta koiraan, sitä kuuluisaa yhteistä kuplaa johon koiran kanssa voi parhaimmillaan päästä. Hyvät pisteet tai sijoittuminen tuntuvat toki kivalta, mutta usein vain hetken aikaa. Ne eivät ainakaan minulla juurikaan toimi treenimotivaattorina. Minua motivoi treenaamisen hauskuus ja mahdollisuus oppia uusia asioita Unnasta ja Iitusta sekä parantaa vuorovaikutusta ja molemminpuolista ymmärrystä.

Uskoisin, että kaikista ihmisen tulostavoitteista huolimatta on niin, että jos treenaaminen ei itsessään ole hauskaa, eivät kisatkaan suju, sillä treenaamiseen kuluu niin paljon aikaa ja energiaa. Väittäisin, että suurin osa kilpailevista koiraharrastajista nauttii nimenomaan treenaamisesta. Kiireisestä arjesta irrotetaan tunteja treeniin, ja pelkät kisatulokset eivät varmasti riitä motivoimaan siihen määrään harjoitusta, jota menestymiseen vaaditaan.

​Vain minä ja mun treenikaveri
Ja sitten se ehkä tärkein asia ainakin minulle. Treeneissä pääsen näkemään koiristani aivan uusia puolia, ja uskon, että myös koirat näkevät minusta sellaisen puolen, joka ei arjen kiireissä usein pääse esiin. Treeneissä olen vain ja ainoastaan koiriani varten. Siellä ei ole tietokonetta, puhelinta tai muita huomiotani vaativia asioita. Ajatteluni, tunteeni ja fyysinen huomioni keskittyvät täysin koiriin ja meidän yhteiseen oppimiseemme. Treeneissä on mietittävä tarkkaan hja sein aika syvällisestikin kommunikointia koirien kanssa: miten ne ymmärtävät vihjeeni, miten parhaiten voin kertoa niille, mitä toivon niiden tekevän, kuinka voisin parantaa kommunikaatiotani ja koulutustani ollakseni selkeämpi, miten koirat hahmottavat kunkin tehtävän ja onko niillä fyysiset (ja kognitiiviset) valmiudet suoriutua toivotuista asioista.
Harrastaminen ja kisaaminen ovat tuoneet ainakin meidän elämään ihan hurjasti hyvää ja sekä minun että koirien hyvinvointi on sen myötä lisääntynyt. Me ymmärretään toisiamme paremmin, kommunikaatio arjessa on helpompaa ja meidän usko ja luottamus siihen että me selvitään yhdessä vaikka mistä on kasvanut niin harrastamisen kuin kisaamisenkin myötä. 

---