Peloista ja pelkäämisesta

Iitua puri torstaina omalla pihalla käärme. Itse en käärmettä nähnyt, mutta kuulin kiljahduksen ja mennessäni pihalle katsomaan, molemmat koirat haukkuivat pihasaunan edessä liiteriin menevää liuskaa kohti. Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen, että varmasti käärme (kaikkien koiranomistajien suuri pelko!). Vaikka en nähnyt käärmettä, mutta päättelin, että se oli todennäköisesti ollut liuskan alla tai mennyt sinne ja Iitu utelias oli sen pelästyttänyt halutessaan tutkia ihmeellistä otusta.

Eläinlääkäriin lähdettiin tietenkin heti ja siellä vietettiin koko loppu päivä. Seuraavana päivänä Iitu oli jo paljon parempi, mutta edelleen väsynyt ja pissakäynnit hoidettiin pihalla flexissä. Tänään, kolmantena kotipäivänä Iitu haluaisi jo pihalle itsekseen, mutta ongelmaksi on nyt muodostunut pelko. Minä nimittäin en uskalla sitä päästää. Tai uskallan, kunhan Iitu ei edes haaveile pihasaunan lähelle menemisestä.

Olen käynyt ajamassa koko alueen ruohonleikkurilla pariinkin otteeseen, hakkaamassa liuskaa ja sen viereistä terassia rautakangella, niin, että kolina on kuulunut varmasti naapuripitäjään, kurkistellut liuskan alle, huitonut ruohikossa harjalla, tömistellyt ja pitänyt meteliä niin, että paikalla tuskin on enää yhtään mitään luonnonelävää, mutta pelko ei vain hellitä.

Oma pelkoni muistuttaa monessa mielessä koirien pelkoa. Ensinnäkään se ei ole välttämättä kovin loogista. Pihassa on näkynyt 7 asumisvuoden aikana yksi kyy, joka sekin luikersi sekunneissa karkuun. Ei siis ole kovinkaan todennäköistä, että niitä elelisi tässä pysyvästi ja tämäkin yksilö oli luultavasti vain ohikulkumatkalla. Iitua purrut yksilö luultavasti pelästyi enemmän kuin minä ja poistui paikalta niin nopeasti kuin pääsi.

Jos taas pihassa liikkuu enemmänkin kyitä, ei ole mitään syytä sille, että ne kaikki hengaisivat juuri siinä paikassa missä purema tapahtui. Tästä huolimatta pelko liittyy juuri tuohon pihasaunan edessä olevaan alueeseen ja huudan koirat pois välittömästi, kun ne lähtevät pihasaunan suuntaan. Pelkoni on siis jo yleistynyt koskemaan koko tuota aluetta. Myös muut tilanteeseen liittyneet tekijät, kuten kellonaika liittyvät nyt puremiseen. Illalla huomasin olevani rennompi koirien ollessa pihalla, kun taas aamupäivällä en haluaisi päästää niitä pihalle lainkaan. Näin tapahtuu myös koirien pelkojen kanssa. Ne yleistyvät nopeasti kaikkiin alkuperäiseen tilanteeseen liittyviin ärsykeisiin. Ukkosta pelästynyt koira ”oppii” pelkäämään myös välähdyksiä, rankkasadetta, mustia pilviä ja/tai ilmanpaineen muutosta, vähän niin kuin minä nyt pelkään koko pihasaunan edustaa enkä vain sitä yhtä liuskaa, jonka alla luikero luultavasti oli.

Vaikka en itse käärmeitä pelkääkään, huomaan varovani myös kävellessäni itse alueella ja säpsähtäväni kaikkea heinikossa liikkuvaa. Olen siis tavallaan myös herkistynyt pelolle. Esimerkiksi eilen saunaan mennessäni katsoin tarkasti ympärilleni ennen pesuhuoneeseen astumista ja tarkistin lauteiden alta, ettei sinne vain olisi pesiytynyt käärmeitä. Saunan ovi on tosin niin tiivis, että siitä ei pääse edes hämähäkki, mutta pelko ei kuuntele järkeä. Se yleistyy ja sille herkistyy nopeasti. Näin käy myös koirille.

Minä voin mielessäni rationalisoida asiaa. Voin opiskella kyiden käyttäytymistä, muistuttaa itseäni todennäköisyyksistä, kertoa itselleni, että ruohonleikkuri ja kolistelu ovat varmasti ajaneet kaikki luikerot mahdollisimman kauas, mutta tämäkään ei ole toistaiseksi auttanut. Pelko ei ole sillä tavalla järkevää. Koirat taas eivät edes pysty samanlaiseen järkeilyyn, jolla pelkoa voisi yrittää lievittää. Niille pelko on täysin totta, järkevää ja loogista, onhan pelästymiselle ollut selkeä syy.

Omalla kohdallani pelko luultavasti hälvenee ajan kanssa. Jos mitään ei tapahdu, opin, ettei kyy vaani koiriani valmiina puremaan joka kerta, kun ne juoksentelevat pihasaunan lähellä. Tähän menee luultavasti kuitenkin pitkä aika ja voi jopa olla, että joudun poistamaan liiteriin menevän liuskan. Jos taas kuulen alueella sihinää tai näen käärmeen, pelko luultavasti palaa yhtä voimakkaana tai jopa voimakkaampana.

Koirien pelot harvemmin poistuvat itsekseen. Osin siksi, että ne pelkäävät omasta puolestaan, minä taas koirieni. Jos pelkäisin itseni puolesta, tottuminen ja pelon hälveneminen vaatisi luultavasti ainakin siedättämistä, eli että rohkeasti kävelisin päivittäin pelottavalla alueella. Tähän en taas välttämättä pystyisi ja jos pystyisinkin, johtuisi se luultavasti vain siitä, että kykenisin ajattelemaan asiaa järjelläni. Koirat eivät tällaiseen järkeilyyn pysty. Niinpä ne välttävät pelottavaa asiaa tai paikkaa ja jos ne joutuvat sen kanssa kosketuksiin, ne pyrkivät joko itse pakoon tai karkottamaan pelottavan asian kauemmas, hieman kuten minä hakatessani saunan ympäristöä sorkkaraudalla ja heilutellessani harjaa nurmikossa.

Pelkojen hoidossa onkin tärkeää antaa aikaa ja pitää etäisyys ja intensiteetti sellaisena, että pelkäävä yksilö pysyy rentona. Jos eläin viedään liian lähelle pelottavaa asiaa, saattaa se aiheuttaa uuden pelästymisen ja tilanne saattaa jopa paheta. Koirien kanssa siedättämisen lisäksi vastaehdollistaminen erilaisine sovelluksineen on tehokas tapa hoitaa pelkoja, mutta yhtä tärkeää on kuunnella koiraa, antaa sille mahdollisuus kontrolloida tilannetta ja ymmärtää että järjettömältäkin vaikuttava pelko on sen kokevalle yksilölle täyttä totta. Älä siis naura, vaikka koirasi pelkäisi mielestäsi kuinka hölmöä asiaa tahansa. Koiralle pelko on totta eikä se näyttele tai teeskentele. Älä pakota pelkäävää koiraa lähemmäs vaan anna sen itse päättää lähestyykö se pelottavaa asiaa. Kokemus siitä, että voi itse kontrolloida tilannetta on pelkojen kanssa äärimmäisen tärkeää ja lisää turvallisuuden tunnetta ja helpottaa pelottavan asian kohtaamista. Jos pelko häiritsee arkea tai aiheuttaa hyvinvointiongelmia, ota yhteyttä tutkinnon suorittaneeseen eläintenkouluttajaan. 

---